Ooperasta

Kuultuaan viehättävän sopraanon Sybil Sandersonin laulavan hänelle Pariisissa 1887, hyvin vaikuttunut Massenet alkoi välittömästi etsiä aihetta, joka sopisi Sandersonin tähdittämään oopperaan. Hän löysi etsimänsä Anatole Francen muutamaa vuotta aikaisemmin ilmestyneestä romaanista Thais, jonka nostattama yhteiskunnallinen kuohunta oli vielä hyvässä muistissa. Odotukset olivat korkealla ennen teoksen ensi-iltaa, josta tulikin säveltämän toivoma suurmenestys.

Thais kertoo aleksandrialaisesta kurtisaanista ja hurskaasta Athanael-munkista, maallisen rakkauden voimasta ja uskon otteen helposta lipsumisesta: samalla kun katuva Thais kohoaa synnistä pyhimysmäiseen olotilaan ja kuolee luostarissa nääntymykseen erämaavaelluksen rasittamana, Athanael menettää itsehillintänsä himonsa vuoksi. Libreton antiikkinen, varhaiskristilliseen Egyptiin sijoittuva uskon ja rakkauden, askeettisen kieltäymyksen ja lihallisuuden välisistä suhteista kertova aihepiiri miellytti kovasti Massenet’ta.

Thaisista puuttuu muutamia Massenet'n tavara-merkkejä: valtaisat kuoro-osuudet ja pitkät balettikohtaukset. Oopperassa paino onkin kahden päähahmon välisessä kanssakäymisessä. Athanaelin rooli on myös tavallisuudesta (tenori) poiketen kirjoitettu baritonille. Laulumelodiat Thaisissa ovat pidempiä kuin säveltäjän aikaisemmissa oopperoissa, ja dialogin on lisätty aarioiden kustannuksella. Nykyään tunnetuin kohtaus lienee toisen näytöksen puolivälissä jossa Thais käy ankaraa sisäistä kamppailua ennen kääntymistään. Tätä jaakobinpainia kuvatakseen Massenet päätyi laulettavan aarian sijasta sooloviuluun ja orkesteriin - tämä kohta tunnetaan Meditaationa. Se on nykyään hyvin suosittu konserttikappale viulisteilla.

Ooppera avautuu Thebassa asuvien luostariveljesten yhteisössä, jonne on Aleksandriasta juuri palannut munkkiveli Athanael kertoakseen kaupungin riettaasta elämästä kurtisaani Thais’n johdolla “Mon coeur est plein d’amerture …Hélas! enfant encore” (Sydämeni on täynnä kitkeryyttä … Voi! jo lapsena). Hengellinen johtaja Palémon (basso) varoittaa maallisuuden vaaroista “Ne nous milons jamais, mon fils, aux gens du siicle” (Älkäämme koskaan sekaantuko, poikani, maallisiin ihmisiin).

Athanael näkee lumoavan musiikin kuvaamana yhä visioita alastomasta kurtisaanista. Hän matkaa uudestaan Aleksandriaan ystävänsä, nuoren ja rikkaan sybariitti-filosofi Niciaksen luo pelastaakseen tämän luona elävän Thais’n sielun. Athanaelilla on vaikeaa, kun Thais yrittää lumota tämän laulullaan “Qui te fait si sévere” (Mikä tekee sinut noin vakavaksi), joten munkin on pakko poistua paikalta.

Thais’n numero ja samalla muotokuva "Miroir, dis-moi que je suis belle" (Peili kerro minulle, että olen kaunis) toisen näytöksen alusta on vaativa korkean rekisterin sävelissään. Se palautuu luonnollisesti Gounod’n Faustin Margarethen Jalokiviaariaan. Thais on ollut monen sopraanon (mm. Aino Acktén) lempirooleja.

Oopperahistorian kuuluisin sinfoninen intermezzo, Meditaatio tempossa Andante religioso toisen näytöksen kuvien välissä liittynee Thais’n hengelliseen heräämiseen. Sen jälkeinen toinen kuva, joka tapahtuu Thais’n talon ja Venuksen patsaan edustalla, on jälleen hyvä näyte Massenet’n orientaalisesta musiikillis-orkestraalisesta mielikuvituksesta, jonka keksinnöt jatkuvat Niciaksen talon uusien bakkanaalien aikana esitetystä baletista.

Ennen kuin Athanael lähtee viemään Thais’ta aavikkoluostariin, hän sytyttää tämän talon esineineen tuleen. Lopussa päähenkilöiden asemat ovat vaihtaneet paikkaa: kun Thais menehtyy luostarissa taivasnäkyjen valtaamana, Athanael jää riutumaan liian myöhään heränneessä tyydyttymättömässä rakkaudessaan.

Videot